Mira Saastamoinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mira Saastamoinen (s. 1. toukokuuta 1972) on aktiiviuransa päättänyt suomalainen kilpakävelijä. Hän edusti koko uransa ajan Esbo Idrottsföreningiä ja hänen valmentajanaan toimi Jani Lehtinen Saastamoisen itsensä lisäksi. Ulkoratojen SM-kisoista Saastamoinen saavutti kaikkiaan kuusi mitalia; 5 000 metrin kävelyssä hopeaa vuonna 1992 sekä kaksi pronssia vuosina 1988 ja 1991, 10 kilometrin kävelyssä kultaa vuonna 1992 ja hopeaa vuonna 1994 sekä 20 kilometrin kävelyssä hopeaa vuonna 1996. Sisäratojen SM-kisoista hän voitti 3 000 metrin kävelyssä kolme hopeaa vuosina 1992, 1993 ja 1994 sekä kaksi pronssia vuosina 1989 ja 1990.

Saastamoinen on edustanut Suomea aikuisten arvokisoissa yhden kerran ollen mukana Helsingissä järjestetyissä EM-kisoissa vuonna 1994. Tuolloin hän osallistui 10 kilometrin kävelyyn ja oli lopputuloksissa sijalla 28.

Virallissa kilpailuissa Saastamoinen ei ole esiintynyt vuoden 1996 jälkeen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mira Saastamoinen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).